Toimintaterapia

Kuvantulkinta

Maalaus/ kuvan tekeminen

Työnohjaus


Rentouttava hieronta

Kuvantulkintaa

Valmistuin kuvantulkintaterapeutiksi ( diplomerad bildtolkare)vuonna 2007  Tukholmassa. Vastaavaa koulutusta ei ole muualla. Tämä koulutus yhdistää tietoni ja taitoni niin psykiatrisena toimintaterapeuttina kuin kuvan tekijänä ja ymmärtäjänä.

Mielestäni menetelmä on tehokas, jopa voimakas väline itsensä ymmärtämiseen sekä oman henkilökohtaisen kasvun ja mahdollisuuksien näkemiseen. Tässä hieman menetelmistä, jos olet kiinnostunut kokeilemaan!

Esittelykuva

(Tehdään alussa kertomaan kuvantulkintamenetelmästä ja antamaan itselle ajattelemisen aihetta.)

Teet esittelykuvan ohjeitteni mukaan jonka jälkeen keskustelemme kuvasta. Voit myös lähettää kuvan minulle ja voimme tulkita sen puhelimessa keskustellen tai voin kirjoittaa sinulle lyhyen tulkinnan ilman, että edes tapaan sinua!

Kuvasarja

Kuvasarjaan saat myös selkeät ohjeet (7 eri kuvaa). Kuvasarjan myötä terapeutilla on mahdollisuus tutustua tulkittavaan lähemmin ja tulkittava saa tietää enemmän omista henkilökohtaisista symboleistaan. Kuvasarjalla aloitetaan myös tulkintaprosessi ja silloin tulkinta tehdään henkilökohtaisesti keskustellen. Tämä vaihe kestää yleensä kaksi noin 1,5 -2 tunnin keskustelua.

Kuvantulkintaprosessi

Prosessin kulku kuvasarjan jälkeen on yksilöllistä. Kertojen sisältö ja määrä päätetään yhdessä.Prosessin jälkeen tulkittava on tutustunut tulkintaan yleensä jo niin hyvin, että pystyy ymmärtämään omia symbolejaan itsenäisestikin ja käyttämään jatkossa tietoa tekemiinsä kuviin.